Tuesday 27 May 2014

Kesälaitumille

Kuluvalla viikolla tamperelaisissa kouluissa lauletaan “Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”, jaetaan todistukset sekä stipendit ja toivotetaan opettajille sekä luokkakavereille hyvää kesälomaa. Sen jälkeen lapset pääsevät viettämään ansaittua pitkää kesälomaa.

Monessa perheessä (myös meillä) on pitkään mietitty, miten alakoululainen viettää lomapäiviä silloin kun vanhemmat joutuvat vielä käymään töissä. Pidetäänkö vanhempien kesälomat peräkkäin, jotta kotona olisi lapsen kanssa ainakin toinen vanhemmista? Silloin perheen yhteinen kesäloma ja joutilas yhdessäolo jäävät toteutumatta. Entä pyydetäänkö isovanhempia, vanhempien sisaruksia tai kummeja avuksi?

Kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta. Isovanhempia ei ehkä enää ole tai he ovat jo iäkkäitä. Kummit ja sisarukset voivat asua kaukana eikä heistä siten ole apua. Meillä ei tällaista tukiverkostoa ole, joten kesämme “pelastaa” erilaiset kesäleirit joihin 9-vuotias tyttäremme mielellään lähtee. Tytöllä on ikäistään seuraa, tekemistä sekä huolenpitoa ja mikä parasta, meidän vanhempien ei tarvitse töissä pohtia miten päivä yksin kotona sujuu.

Myös yhdistyksemme hallitus jää kohta kesätauolle. Kokoonnumme sitä ennen suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Kehitteillä on järjestää syksyllä alakouluikäisille käsityökerho Kevätilo-keräyksestä saaduilla varoilla. Liikuntakerhojen sisäkausi on ohi, mutta Aholanmutkassa jatketaan ulkoliikunnan merkeissä tiistaisin klo 17.30. Katso ulkoliikunnasta lisää nettisivuiltamme 
http://aitolahti.mll.fi/.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!


Anita Mäkinen-Jäntti
netti- ja facebookvastaava

No comments:

Post a Comment