Wednesday 24 September 2014

Arjessa

Kuuntelin hengästyneenä pääkaupunkiseudulla asuvan ystäväni jutustelua tyttärensä harrastuksista. 10 –vuotias tytär harrastaa arki-iltoina balettia, pianon ja klarinetin soittoa sekä opiskelee musiikin teoriaa. Neljä vuotta nuorempi sisko käy balettitunneilla ja soittaa trumpettia. Yhtenä arki-iltana perhe on kotona viettäen laatuaikaa eikä singahtele ympäri kaupunkia harrastusten perässä. Tähänkö on tultu?

Mikä on sopiva määrä harrastuksia alakouluikäiselle?

Joidenkin mielestä 4 harrastusta viikossa ei ole liikaa kun taas omasta mielestä vähempikin riittää. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lapsen tuntemiseen ei riitä pelkkä laatuaika, vaan etusijalla on perheen kanssa vietetty arki. Perheen yhteinen puuhastelu kotiaskareiden parissa antaa hyvän tilaisuuden keskustella kiireettömästi päivän kuulumisista ja mieltä painavista asioista.

Sinkkonen korostaa pienen lapsen itsetunnon olevan muutakin kuin kannustamista, kiittämistä ja kehumista. Sen kehittymiseen vaikuttaa fyysinen kosketus (vaikka istuminen sylikkäin televisiota katsoessa), kaunis katsominen ja ihailu vain siksi, että kyseessä on ihana tyttö tai poika. Lapsen voisi vaikka herättää aamuisin kuiskaamalla hiljaa korvaan: “Olet suloinen”.

Entä mikä on aikuisten yleisin väärinkäsitys lapsista? 

Sinkkosen mielestä se, että aikuiset kuvittelevat lapsen olevan pienikokoinen aikuinen. Lapsi on höperö ja häntä pitää suojella. Kymmenvuotias on vielä kamalan pieni eikä hänen vielä tarvitse osata kaikkea. Lapsen voi antaa olla omatoiminen mutta on hölmöä ottaa tavoitteeksi omatoimisuus mahdollisimman pienenä. Vaikka kaverit liikkuvatkin yksin kaupungilla illalla, on ihan ok ottaa äiti tai isä seuraksi jos siltä tuntuu.

Olemme lapsia/nuoria pienen hetken. Loppuajan murehdimme, huolehdimme, selitämme, varoitamme ja suodatamme. Ollaan me aikuisia (kun ei muutakaan enää voida) ja annetaan lastemme olla huolettomia höperöjä.

Positiivinen kyttääjä,
Anita

netti- ja facebookvastaava

No comments:

Post a Comment