Kuuntelin hengästyneenä pääkaupunkiseudulla
asuvan ystäväni jutustelua tyttärensä harrastuksista. 10 –vuotias tytär
harrastaa arki-iltoina balettia, pianon ja klarinetin soittoa sekä opiskelee
musiikin teoriaa. Neljä vuotta nuorempi sisko käy balettitunneilla ja soittaa
trumpettia. Yhtenä arki-iltana perhe on kotona viettäen laatuaikaa eikä
singahtele ympäri kaupunkia harrastusten perässä. Tähänkö on tultu?
Mikä on sopiva määrä harrastuksia
alakouluikäiselle?
Joidenkin mielestä 4 harrastusta viikossa ei ole
liikaa kun taas omasta mielestä vähempikin riittää. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lapsen tuntemiseen ei
riitä pelkkä laatuaika, vaan etusijalla on perheen kanssa vietetty arki.
Perheen yhteinen puuhastelu kotiaskareiden parissa antaa hyvän tilaisuuden
keskustella kiireettömästi päivän kuulumisista ja mieltä painavista asioista.
Sinkkonen korostaa pienen lapsen itsetunnon
olevan muutakin kuin kannustamista, kiittämistä ja kehumista. Sen kehittymiseen
vaikuttaa fyysinen kosketus (vaikka istuminen sylikkäin televisiota katsoessa),
kaunis katsominen ja ihailu vain siksi, että kyseessä on ihana tyttö tai poika.
Lapsen voisi vaikka herättää aamuisin kuiskaamalla hiljaa korvaan: “Olet suloinen”.
Entä mikä on aikuisten yleisin väärinkäsitys
lapsista?
Sinkkosen mielestä se,
että aikuiset kuvittelevat lapsen olevan pienikokoinen aikuinen. Lapsi on
höperö ja häntä pitää suojella. Kymmenvuotias on vielä kamalan pieni eikä hänen
vielä tarvitse osata kaikkea. Lapsen voi antaa olla omatoiminen mutta on hölmöä
ottaa tavoitteeksi omatoimisuus mahdollisimman pienenä. Vaikka kaverit
liikkuvatkin yksin kaupungilla illalla, on ihan ok ottaa äiti tai isä seuraksi
jos siltä tuntuu.
Olemme lapsia/nuoria pienen hetken. Loppuajan
murehdimme, huolehdimme, selitämme, varoitamme ja suodatamme. Ollaan me
aikuisia (kun ei muutakaan enää voida) ja annetaan lastemme olla huolettomia
höperöjä.
Positiivinen kyttääjä,
Anita
netti- ja facebookvastaava